Talouselämässä (nro 20 26.5.2017) kerrotaan vuokratyön suosion lisääntymisestä. Moni on jättänyt jopa vakituisen työpaikkansa ja ryhtynyt vuokratyöntekijäksi.
Vuokratyöntekijöitä on tilastokeskuksen mukaan ainoastaan vajaa 2 % työvoimasta, mutta alan kasvu on vahvaa. Myös yritysten liikevaihto on kasvanut jo muutaman vuoden ajan kovaa vauhtia. Henkilöstöpalveluala toimii talouden suhdanteiden mittarina. Alan kehitystä seurataan kuukausittain HPL:n tilastoiman TOP 20 liikevaihtotiedustelun avulla.
Vaikka Suomessa on paljon työttömiä, osalla aloista on työvoimapulaa. Tällaisia ovat esimerkiksi IT-alalla koodarit ja ravintola-alalla kokit, joita henkilöstöpalveluyritykset rekrytoivat ulkomailta.
Suomen talouskasvu ei ole ainoa syy henkilöstöpalvelualan kasvuun. Seuraava suuri uudistus on maakuntauudistus ja erityisesti kasvupalvelut. Sen myötä työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) sekä elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) lakkautetaan. Työvoima ja yrityspalveluiden järjestämisestä vastaavat maakunnat ja niiden tuottamisesta yksityiset yritykset, kunnat ja kolmas sektori. Työnvälityksen yksityistäminen avaa uusia mahdollisuuksia henkilöstöpalvelualan yrityksille.
Henkilöstöpalvelualalla on käytössä auktorisointijärjestelmä, joka muistuttaa reilun kaupan leimaa. Tämä mahdollistaa erityisesti vuokratyöntekijöille mahdollisuuden valittaa epäasiallisesta kohtelusta. Lisäksi alalle on laadittu toimintaperiaatteet, ulkomaalaisten rekrytoinnin pelisäännöt ja tietosuojaan liittyvät käytännesäännöt. HPL tekee myös joka toinen vuosi vuokratyöntekijätutkimuksen, jossa vastaajien tyytyväisyys mm. työhön ja palkkaan on ollut selkeässä kasvussa useamman vuoden ajan.
Lähde: Talouselämä nro 20 26.5.2017