Blogi: Julkinen kiitoskirje verotoimistolle talvisesongin lähestyessä

Tänä vuonna Lappiin tulee sesonkityöntekijöitä enemmän kuin aiempina vuosina.

Se, mikä meidän näkökulmastamme tekee tästä sesongista erilaisen, on suomalaisten työnhakijoiden suuri määrä. On tietenkin suuri etu, että hakija tuntee pakkaset, omaa tietynlaista hoksnokkaa ja omaa ajotaidon liukkaalla. Pieni haikeus on tosin siinä, että suomalaisten hakijoiden suuren määrän taustalla on suurtyöttömyys ja ravintola-alan heikompi tilanne eteläisessä Suomessa.

Viime vuosina verohallinnon Lapin toimipisteitä on vähennetty ja aukioloaikoja supistettu. Näitä haasteita olen rohkeasti tuonut esiin. Palaute on selvästikin kuultu ja nyt on kiitoksen aika. Tuntuu, että tänä vuonna on taas paremmin valmistauduttu sesonkiin.

Pop up -ryhmäajat toteutuvat uudestaan. On huippujuttu, että verotoimisto jalkautuu sesonkikohteisiin sen sijaan, että lukuisat sesonkilaiset ajaisivat verokortin perässä satoja kilometrejä.

Parannukset aiempiin vuosiin:

  • Oma osoite, minne voi lähettää kausityöntekijöiden verokortit: Verohallinto, Kausityöntekijät, PL1, 000520 VERO
  • Ulkomaalainen työntekijä voi itse lähettää turvaviestin, kun aiemmin siihen tarvittiin suomalaisen rekrykoordinaattorin apua (https://turvaviesti.vero.fi)
  • Digi- ja väestötietovirasto on luvannut nopeamman käsittelyajan. Henkilötunnuksen saa 1–3 päivässä aiemman parin viikon käsittelyajan sijaan. Tärkeää on täyttää DVV:n sähköinen lomake ennalta ja varata aika etukäteen.

Monille matkailutyönantajille on tulossa talvisesonkiin lukuisia ulkomaisia työntekijöitä, jotka palaavat Suomeen työskenneltyään täällä jo aiemmin. Heillä on jo henkilötunnukset ja verokortit. Heidän osaltaan riittää, että he tilaavat vuodenvaihteessa uuden verokortin sähköisen turvaviestin avulla.

Kiitos verotoimisto, nämä uudistukset otetaan ilolla vastaan! Nyt kun poikkeuksellisesti suomalaisia työnhakijoita ja palaavia ulkomaalaisia on enemmän, se vähentää osaltaan tarvetta verotoimiston palveluille tänä syksynä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö palveluiden saatavuuden kehittämistä pitäisi jatkaa erityisesti sähköisen tunnistautumisen osalta. Se ratkaisisi monet työvoiman liikkuvuuteen liittyvät haasteet.

Sähköistä tunnistautumista ja rekisteröitymistä odotellessa palvelua voitaisiin kehittää edelleen. Kun EU:n ulkopuolelta, ns. kolmansista maista Suomeen tulevat käyvät jo kertaalleen omassa maassaan suurlähetystössä rekisteröitymässä, voisiko heille jo silloin antaa henkilötunnukset? He tapaavat jo tuolloin kasvokkain suomalaisen viranomaisen kanssa ja esittävät passinsa ja työsopimuksensa. Joissakin suurlähetystöissä tämä jo onnistuu, mutta ei kaikissa.

Myös EU-maat voisivat pohtia yhteisiä ratkaisuja, joilla työvoiman liikkumista helpotetaan edelleen. EU kansalaisten ei tarvitse erikseen tunnistautua kotimaassaan, mutta hekin tarvitsevat Suomessa työskennellessään suomalaisen henkilötunnuksen. Olisiko tässä kehitettävää EU maiden osalta?

Me henkilöstöalalla jatkamme omalta osaltamme ilomielin yhteistyön kehittämistä ja vuoropuhelua. Pidetään tältä osin Suomi vetovoimaisena työpaikkana tulevaisuudessa.

Heidi Alariesto
kasvujohtaja Career.fi
Henkilöstöala HELAn puheenjohtaja

Evästeasetukset


Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden kannalta tarpeellisia. Ne eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka