Vastuullisuusblogi: Ilmastokriisin torjuminen koskee myös henkilöstöalan yrityksiä

Henkilöstöalan yrityksillä on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä – ja sen hoitaminen myös tulevaisuudessa riippuu siitä, kuinka kattavasti alan yritykset ottavat haltuun kestävän liiketoiminnan kokonaisuuden.

On liian helppoa ajatella, että tulevaisuuskestävyys tarkoittaa vain omaan ydinliiketoimintaan suoraan liittyvän vastuullisuusalueen kehittämistä. Todellisuudessa tarvitaan paljon enemmän.

Ilman elinkelpoista planeettaa ei ole liiketoimintaa

YK:n kestävän kehityksen raportin mukaan ilmastotoimet (SDG 13) on yksi kiireellisimmistä prioriteeteista, sillä maailmanlaajuiset kasvihuonekaasupäästöt eivät vähene – ne kasvavat. Maailman talousfoorumi ennustaa, että seuraavan kymmenen vuoden aikana ympäristöriskit, kuten äärimmäiset sääilmiöt, biodiversiteetin kato, ekosysteemien romahdus ja saastuminen, muodostuvat hallitseviksi riskeiksi, jotka vaikuttavat valtioihin, yrityksiin ja yksilöihin.

Myös Suomessa muutokset ovat jo näkyvissä. Vakuutusyhtiö Ifin raportin mukaan keskilämpötila on noussut 120 vuodessa yli kaksi astetta, talvet ovat lämmenneet eniten ja sademäärät kasvaneet. Silti vain 10 % suomalaisista kunnista on tehnyt kattavan arvion ilmastonmuutoksen vaikutuksista – Ruotsissa vastaava luku on 80 % ja Norjassa 75 %.

Yrityksillä tilanne ei ole sen parempi. FIBSin Yritysvastuu 2025 -tutkimuksen mukaan Suomen suurimmista yrityksistä vain 30 % on asettanut luontotavoitteita ja alle puolet nettonollatavoitteen kasvihuonekaasupäästöilleen. Suurimmalla osalla ympäristötavoitteet eivät ole linjassa Pariisin ilmastosopimuksen tai Kunming-Montrealin luontosopimuksen kanssa.

Tahtotilan määrittely myös ympäristövastuulle

HELAn Tavoitteellisen vastuullisuustyön opas muistuttaa, että ilmastokriisi koskettaa henkilöstöalaa monin tavoin. Esimerkkinä mainitaan: jos maahamme saapuu tuhansia ilmastopakolaisia, miten rakennamme työllistymisen väyliä? Tai miten huomioimme nuorten kasvavan ilmastoahdistuksen ja sen vaikutukset työelämäodotuksiin sekä työnantajan vastuullisuusvaatimuksiin?

Henkilöstöalan yrityksillä on mahdollisuus ottaa tulevaisuuskestävämpi rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Voimme auttaa asiakkaita ilmastoraportoinnissa ja vihreässä siirtymässä tieteeseen perustuvilla tavoitteilla, kehittää osaamista vihreän siirtymän tarpeisiin sekä tukea työntekijöitä ja työnhakijoita uuden työelämän taitojen omaksumisessa.

Kestävän kehityksen ambitiotason määrittelyssä jokainen yritys voi valita oman kunnianhimonsa tason. Sosiaalisessa vastuussa voi tähdätä jopa uudistavaan tasoon, jossa palvelut tukevat rakenteellista muutosta. Ympäristövastuussa voi tyytyä vaatimustenmukaisuuteen – tai erottua edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä. Alan keskusteluissa usein keskitytään pelkästään sosiaaliseen vastuuseen, mikä on toki ymmärrettävää, mutta tulevaisuuden kannalta se ei enää riitä.

Käytännönläheisesti kohti kestävää kehitystä

Vastuullisuustyö koetaan usein vaikeaksi ja pakolliseksi pahaksi. HELAn Tavoitteellisen vastuullisuustyön opas tarjoaa helppolukuisen ja käytännönläheisen tietolähteen, kun haluaa ottaa perustan haltuun. Oppaan parasta antia ovat tiiviit yhteenvedot strategisesta vastuullisuustyöstä ja raportoinnista. Koskaan ei ole ollut yhtä helppoa henkilöstöalan yritykselle tarttua kestävään kehitykseen kuin nyt.

Henna Karjalainen

Kirjoittaja on ManpowerGroupin markkinointi- ja viestintäjohtaja.

Syyskuusta 2025 HELA on julkaissut Vastuullisuusblogi-sarjaa, jonka tämä seitsemäs kirjoitus päättää. Elokuussa julkaistu Tavoitteellisen vastuullistyön opas on kaikkien jäsenyritysten käytössä. 

Tietolähteet tekstin viittauksiin:

FIBSin Yritysvastuu 2025 raportti

United Nations Sustainable Development Goals Report 2025

HELAn tavoitteellisen vastuullisuustyön opas 2025

Maailman talousfoorumin ennustamat globaalit riskit 2025

Evästeasetukset


Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden kannalta tarpeellisia. Ne eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka