Vuoden päästä järjestetään eduskuntavaalit. Suomen taloustilanne on haastava, ja tulevan hallitusohjelman kirjaukset kiinnostavat laajasti. Henkilöstöala HELAn eduskuntavaalitavoitteissa on kaksi pääteemaa: kansainvälinen rekrytointi on välttämätöntä, prosesseja on edelleen sujuvoitettava ja tehottomiin julkisiin työvoimapalveluihin ei ole varaa, tarvitaan työvoimapalveluiden korjaussarja.
Sujuvammat prosessit vahvistavat veto- ja pitovoimaa
Väestön ikääntyessä osaavan työvoiman saatavuus on Suomen talouskasvun ja hyvinvointiyhteiskunnan kannalta kriittistä. Työ- ja opiskeluperäinen maahanmuutto tukee kasvua, joten osaajien kansainvälistä rekrytointia on sujuvoitettava monin tavoin.
Työntekijän tunnistautuminen ja oleskelulupaprosessi on saatava enimmillään 14 vuorokauteen. Saatavuusharkinnasta tulisi luopua, sillä yritykset palkkaisivat työvoimaa Suomesta, jos osaajia olisi saatavilla. Lisäksi viranomaisten yhteistyötä on vahvistettava ja varmistettava riittävät resurssit.
Veto- ja pitovoiman vahvistamiseksi sekä liikkuvuuden lisäämiseksi ammattialan vaihto tulisi sallia työluvan voimassa ollessa ilman uuden luvan hakemista. Samalla kansainvälisten osaajien pätevyyksien ja tutkintojen tunnustamista on kehitettävä ja nopeutettava.
Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on kitkettävä pois suomalaisilta työmarkkinoilta. Tämä edellyttää viranomaisvalvonnan ja seuraamusten tehostamista, parempaa tiedonvaihtoa sekä työnantajille ja työntekijöille suunnatun neuvonnan ja ohjeistuksen lisäämistä.
Työvoimapalveluiden vaikuttavuuden mittaamista ja kustannuksien seurantaa tehostettava
Suomella ei ole varaa kustannustehottomiin julkisiin työvoimapalveluihin. Vuonna 2025 tehty työvoimapalveluiden kokonaisuudistus, jossa palvelut siirrettiin valtiolta kuntien työllisyysalueille, ei ole kaikilta osin onnistunut. Siksi tarvitsemme julkisten työvoimapalveluiden korjaussarjan.
Seuraavaan hallitusohjelmaan tulisi sisällyttää puolueeton kokonaisarvio työvoimapalvelumallin vaikuttavuudesta, tehokkuudesta ja kustannuksista. Nykyinen 45 työllisyysalueen malli ei ole kustannustehokas, joten alueiden määrää tulisi supistaa merkittävästi.
Työvoimapalveluita tulisi tuottaa nykyistä enemmän kilpailuttamalla sen sijaan, että työllisyysalueet tuottavat ne itse. Näin palvelut olisivat kustannustehokkaampia ja vaikuttavampia, ja niitä kehitettäisiin jatkuvasti. Tämä edellyttää myös kuntien hankintaosaamisen vahvistamista.
Julkista rahoitusmallia tulee korjata niin, että kunnille hyvitetään osa sakkomaksuista niiden työttömien osalta, jotka ohjataan läpinäkyvästi kilpailutettuihin työllistämispalveluihin. Muutos muuttaa kustannukset kannustimiksi ja ehkäisee työttömien työmarkkinakelpoisuuden rapautumista.