Säiden puolesta kesä alkoi jo yllätyksellisesti toukokuussa, mutta koululaiset kirmaavat kesälaitumille tuttuun tapaan touko–kesäkuun vaihteessa. Joillekin tuleva kesä on ehkä ensimmäinen kesätyökesä ja toisille kesätyöt ovat jo rutiinia. On ollut ilo seurata, miten paljon ja innolla eri tahot ovat palkanneet nuoria kesätöihin tänä vuonna.
Kesätöiden kautta on mahdollista löytää oma unelmatyö, mutta ennen kaikkea kesätyö antaa eväitä tulevaisuutta varten. Suosittelen myös pitämään mielessä, että kaikesta työnteosta on aina hyötyä, vaikkei se ehkä juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikaan.
Ensimmäiset palkkarahat tuhlattu merkkifarkkuihin
Omat ensimmäiset kesätyökokemukseni ovat jo neljännesvuosisadan takaa. Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli tallilla, jossa paiskin kuukauden ajan hommia apulaisen roolissa eli työhön kuului kaikki mahdollinen lannanluonnin ja hevosten hoidon välillä. Työ oli fyysistä, mutta parasta oli ilman muuta se, että sain viettää aikaa rakkaan harrastukseni parissa. Pisteenä iin päälle sain tietysti ensimmäisen palkan, josta osa meni säästöön myöhempää käyttöä varten ja osalla ostin ensimmäiset Leviksen farkut, jotka siihen aikaan kaikilla oli.
Kesätöistä saa elinikäiset opit
Tallitöiden jälkeen olen ollut kesätöissä valokuvaamossa, vaateliikkeessä, kaupan kassana, siivoojana ja puistotyöntekijänä. Kesätöissä oppii tunnollisuutta ja vastuunkantoa sekä pitämään sovituista asioista kiinni. Omista kesätöistäni en itselleni uraa saanut, mutta ihan jokaisesta paikasta olen kyllä oppinut asioita, jotka vaikuttavat vielä nykyäänkin. Parin puistosiivouksen parissa vietetyn kesän jälkeen en taatusti ole jättänyt tai heittänyt yhtään ainutta roskaa maahan. Ja olenpa saattanut kerätä samalla myös muiden heittämiä roskia pois.
Jos voisin yhden neuvon antaa ensimmäistä kertaa kesätyönsä aloittaville nuorille antaa, niin sanoisin, että työt kannattaa tehdä aina niin hyvin kuin mahdollista, sillä sitä kautta on mahdollista saada vaikkapa vastuullisempia tehtäviä. Lisäksi työnantajalle jätetyt hyvät kokemukset poikivat yleensä töitä myös seuraavalle kesälle.
Osallistu keskusteluun Twitterissä ja kerro, mitä sinä olet saanut tai oppinut kesätöissä ollessasi. Käytä vastauksessasi hashtagia #kesätyö ja @HPL_liitto
Milla Eronen
Kirjoittaja työskentelee Henkilöstöpalveluyritysten liitossa viestintäpäällikkönä
HPL on Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjan toimialakumppani.