Koronatestaus on tällä hetkellä pahasti ruuhkautunut eikä testeihin pääse. Samoin karanteenipäätöksiä on mahdotonta saada ajoissa. Tästä johtuen koronaan altistuneita on kehotettu jäämään kotiin omaehtoisesti. Työnantajat maksavat näiden poissaolojen kustannukset, sillä kun karanteenipäätöksiä ei ole, työntekijät eivät ole oikeutettuja tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan.
Korona-altistuksesta johtuvista poissaoloista aiheutuu merkittävät kustannukset varsinkin työvoimavaltaisille toimialoille. Olemme esittäneet, että yrityksille myönnettäisiin ”kustannustukea” näistä poissaoloista aiheutuviin kustannuksiin. Tukeen voisi olla oikeutettu esimerkiksi silloin, jos koronasta johtuvat poissaolokustannukset ylittävät tietyn prosentin yrityksen kokonaispalkkakustannuksista.