Lausunto henkilöön liittyvää irtisanomisperustetta koskevasta lainsäädännön muutoksesta

Esityksessä ehdotetaan henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen sääntelyä muutettavaksi niin, että työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta. Lisäksi ehdotetaan, että työsopimuslaissa ja merityösopimuslaissa säädettäisiin nykyistä havainnollisemmin irtisanomisperusteen arvioinnissa huomioon otettavista seikoista.

HELA katsoo, että on positiivista, että lainmuutoksen tavoitteeksi on todettu irtisanomiskynnyksen madaltaminen, vaikka perusteluista ei täysin käy ilmi mille tasolle uusi irtisanomiskynnys käytännössä asettuisi.

Lakiesityksessä voimassa olevan lain vaatimus ”asiallisesta ja painavasta” syystä on korvattu käsitteellä ”asiallinen syy, jonka vuoksi työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista irtisanomisaikaa pidempään”.

HELA katsoo, että kohtuullisuus-kriteeri on melko lavea ja tarpeeton, sillä irtisanomisperusteen arviointi tehdään joka tapauksessa kokonaisharkintana. Selkeämpi ratkaisu olisi korvata ”asiallinen ja painava” syy yksinkertaisesti ”asiallisella” syyllä

HELA toteaa, että ehdotetusta kokonaisharkintaa koskevasta säännöksestä voi syntyä väärä vaikutelma, että kaikkia mainittuja, tapauskohtaisesti arvioitavia seikkoja tulisi arvioida jokaisessa tapauksessa. Käytännössä ratkaisevin merkitys on useimmiten työntekijän rikkomuksen tai laiminlyönnin vakavuudella, joka yksinään saattaa riittää ratkaisemaan, täyttyykö irtisanomisen peruste vai ei. Kokonaisarviointia tarvitaan vain rajatapauksissa.

HELA arvioi, että esityksessä on perusteltuja ehdotuksia uudelleensijoitusvelvollisuutta ja varoitusmenettelyä koskevien säännösten kehittämiseksi, mutta varoituksen määritelmä jää esityksessä turhan muodolliseksi. Ehdotettua voimaantulosäännöstä tulisi täsmentää jatkovalmistelussa. Lain soveltamisen kannalta selkeämpää olisi säätää yksiselitteisesti siten, että muuttunutta lakia sovelletaan kaikkiin irtisanomistilanteisiin lain voimaantulon jälkeen. Erityisen tärkeää on varmistaa, että lain jatkossa voitaisiin ottaa huomioon myös ennen lain voimaantuloa annetut varoitukset.

Evästeasetukset
GDPR


Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden kannalta tarpeellisia. Ne eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin tunnistaa.

Kävijämittaus ja analytiikka