StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas muistuttaa, että suomalaisten yritysten yksi suurimmista kasvun esteistä on työvoimapula. HPL:n jäsenyritykset tuottavat monipuolisia palveluita, joilla osaavan työvoiman löytyminen varmistetaan.
”Olen StaffPoint -konsernin toimitusjohtaja. Olen toiminut henkilöstöpalvelualalla ja johtamistehtävissä vuodesta 2004. Lisäksi minulla on muutama hallituspositio, HPL:n hallituksen varapuheenjohtajuuden lisäksi olen työeläkeyhtiö Varman hallituksessa. Sytyn työssäni siitä, että me StaffPointilla vaikutamme laajemminkin suomalaiseen työelämään. Haluan auttaa isänmaata kasvamaan, sillä väestöennusteemme on synkkä. Suomalaisten yritysten yksi suurimmista kasvun esteistä on työvoimapula. Tämän vuoksi onkin innostavaa tuottaa ratkaisuja osaavan työvoiman löytämiseksi ja luomiseksi sekä tarvittaessa ulkomailta tuomiseksi.
Lapsena haaveilin eläinlääkärin ammatista. Olisin varmasti varsin tyytyväinen siinäkin ammatissa, eläimet ovat mielestäni ihastuttavia. Villakoirani Runo on minulle tosi rakas! Henkilöstöpalvelualalle päädyin onnellisen sattuman kautta. Olin aiemmin lähes kymmenen vuotta töissä Elisalla ja entinen kollega houkutteli minut perässään henkilöstöpalvelualalle.
Haluan olla mukana HPL:n hallituksessa, koska suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan selkäranka on työ. Jokaisella on oikeus työhön. Edustamme työnantaja- ja toimialaliittona noin 370 henkilöstöpalveluyritystä. Jäsenyrityksemme tuottavat monipuolisia henkilöstöpalveluita, joilla varmistetaan osaavan työvoiman löytyminen. On hienoa olla näköalapaikalla kehittämässä suomalaista työelämää.
Elämäni tärkeysjärjestys on selvä. Ennen kaikkea olen äiti kahdelle rakkaalle pojalleni. Nautin perheen kanssa vietetystä ajasta. Jalkapalloa on kiva potkia ja salibandyssa laukoa ylämummoja, vaikka joukkueessa pelaamisen olenkin jättänyt. Luonto on minulle arvokas rentoutuspaikka. Hurmaavin onkin se hetki, kun kuljen kaksin koirani kanssa suomalaisella suolla; suopursujen huumaava tuoksu on kukkeimmillaan ja samalla voi poimia mättäältä suuhun hillan.”