Henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymät ottivat kevään korvalla merkittävän kasvuloikan, ja nousivat maaliskuussa jopa 30 pykälää saldolukuun +11. Samaan aikaan rekrytointipalveluiden liikevaihto on kasvanut viime vuodesta lähes 40 prosenttia.
Henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymien koheneminen jatkuu edelleen ja entistä voimakkaampana. Suhdannenäkymien saldoluku kipusi helmikuussa kolme pykälää lukuun -19 ja maaliskuussa jo selvästi plussan puolelle saldolukuun + 11.
Henkilöstöpalveluyritys Academic Workin toimitusjohtaja Katja Miettinen kertoo, että alkuvuosi on ollut myös Academic Workissa myynnillisesti todella onnistunut.
– Pandemia on jatkunut jo pitkään, ja useat yritykset ovat oppineet työskentelemään vallitsevassa epävarmuudessa. Sitä kautta fokus organisaatioissa on kääntynyt jälleen nykyhetken haasteiden ratkomisesta strategisempaan työhön ja kehityshankkeisiin, jotka myös vaativat osaamista ja tekijöitä, Miettinen arvioi.
Rekrytointipalvelut ottivat kasvupyrähdyksen
Henkilöstöpalveluiden kokonaisliikevaihto oli helmikuussa 97,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden noin 14 prosenttia, kun pudotus helmikuussa oli vielä yli 19 prosenttia.
Kokonaisliikevaihdosta noin 83 prosenttia muodostui henkilöstövuokrauspalveluista, joiden liikevaihto oli helmikuussa 80,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto putosi 17,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Sen sijaan rekrytointipalveluiden liikevaihto kasvoi vuoden takaisesta yli 39 prosenttia. Rekrytointipalveluiden kokonaisliikevaihto oli tammi-helmikuussa 5,7 miljoonaa euroa.
Miettisen mukaan kasvuun vaikuttavat yritysten suhteellisen hyvät taloudelliset näkymät.
– Useat yritykset ennakoivat lisäävänsä työntekijöiden määrää seuraavien kuukausien aikana ja osaajia etsitään. Tässä tietyt alat sekä osaaminen, etenkin asiantuntijapuolella IT-osaaminen, korostuvat.
Joustavat työvoimaratkaisut ovat henkilöstöpalvelualan valtti
Myös henkilöstöpalvelualan suhdannetilanne parani hieman, vaikka onkin yhä alavireinen. Suhdannetilanteen saldoluku oli helmikuussa -28 ja maaliskuussa -25.
– On valitettavan selvää, että koronarajoitukset vaikuttavat etenkin hotelli-, ravintola- ja kahvilatoimintaan suoraan heikentävästi ja heijastuvat siten myös henkilöstöpalvelualaan. Sen sijaan asiantuntijatehtävien rekrytoinneissa rajoituksista ei ole vastaavaa haittaa, Miettinen sanoo.
Yritysten sopeutuessa vallitsevaan tilanteeseen, myös henkilöstöpalvelualan mahdollistamat monipuoliset ja joustavat työvoimaratkaisut korostuvat entisestään ja edistävät alan kasvua.
– Yritykset haluavat nyt kumppaneikseen tahoja, jotka voivat luoda joustoa, lisätä tehokkuutta sekä tarjota ratkaisuja, joilla tarvittavia osaajia löydetään nopeasti, Miettinen vahvistaa.
Henkilöstöpalveluyritykset tuntevat hyvin työmarkkinat ja eri toimialat ja ovat lähellä työntekijöitä tarvitsevia yrityksiä. Ne tarjoavat ratkaisuja työllistämiseen kattavalla palveluvalikoimalla ja hyödyntävät kehittyneitä työkaluja rekrytoinnissa, mikä helpottaa osaajien löytämistä.
– Henkilöstöpalveluala on tällä hetkellä erittäin tärkeä linkki yritysten ja hakijoiden välillä.
HPL TOP 20 -liikevaihtokatsaus kartoittaa henkilöstöpalvelualan 20 suurimpiin kuuluvien yritysten liikevaihtotietoja. Katsaus julkaistaan kuukausittain.
Tutustu helmikuun TOP 20 -liikevaihtokatsaukseen (pdf) >>
Lisätiedot:
Merru Tuliara
Toimitusjohtaja, Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL
merru.tuliara@hpl.fi
p. 040 562 6466
@MerruTuliara