Tasaantuuko kasvu, vaikuttaako vuodenaika vai kiusaako korona – henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymät kääntyivät pitkän positiivisen jakson jälkeen laskuun

Suhdannetilanne henkilöstöpalvelualan yrityksissä koettiin EK:n suhdannebarometrin mukaan marraskuussa edelleen erittäin hyväksi, joskaan lokakuun lukuihin ei päästy. Suhdannetilannetta kuvaavan saldoluvun arvo oli marraskuussa 35, kun lokakuussa vastaavan saldoluvun arvo oli 48. Koko palvelualan suhdannetilanne koheni hieman marraskuussa saldoluvun noustessa 9:ään, kun lokakuussa vastaavan luku oli 6.

Suhdannenäkymät alalla puolestaan kääntyivät marraskuussa yli puoli vuotta kestäneen positiivisen jakson jälkeen negatiivisiksi. Toimialan suhdanneodotuksia kuvaavan saldoluvun arvo oli marraskuussa -18, kun vielä lokakuussa vastaavan saldoluvun arvo oli 14. Koko palvelualan suhdannenäkymät olivat marraskuussa hienoisesti positiiviset. Koko palvelualan suhdannenäkymiä kuvaavan saldoluvun arvo oli marraskuussa 3, kun lokakuussa vastaava arvo oli 5. Vaikka suhdannenäkymät heikkenivätkin, odottavat henkilöstöpalvelualan yritykset toimialan henkilöstön määrän jatkavan kasvuaan vielä lähikuukausien aikana. Myös toimialan myynnin odotetaan kasvavan, vaikka kasvun ennakoidaankin pikkuhiljaa tasaantuvan.

Muiden vastaajien arviot tilanteesta yllättivät hieman Bolt.Worksin toimitusjohtajaa Ville Hervan.
– En itse alentaisi arviota ihan yhtä paljon, mutta totta on, että jossain vaiheessa suhdanne tasaantuu. Olen jo usean kuukauden ajan olettanut, että tästä kysyntä ei enää kovene – mutta silti se on koventunut. Kysyntä on korkealla etenkin vuodenaikaan nähden, Herva toteaa.

Tasapaino tilausten ja tekijöiden määrän välillä harvinaista

Yksi mahdollisista syistä alan yritysten heikkeneviin näkymiin on pula osaajista. Herva toteaa, että henkilöstöpalvelualalla toimiessa on aina pulaa joko tilauksista tai tekijöistä.
¬- Nyt ei ole pulaa tilauksista ja osaajien löytäminen puolestaan on alan ydintä. Tilannetta ratkaistaan yksi tekijä kerrallaan ja alan kannalta positiivista on, että töitä on tehtäväksi. Myynti on nyt helppoa, kun kaikki tarvitsevat tekijöitä. Erityisosaajien lisäksi pulaa on myös avustavien tehtävien tekijöistä.

Henkilöstöpalveluiden liikevaihdon arvo oli lokakuussa 128,9 miljoonaa euroa. Liikevaihdon arvo on kasvanut viime kuukausien ajan kohtalaisen tasaisesti ja lokakuussa liikevaihto oli 13,6 prosenttia viime vuotta korkeammalla tasolla. Kuluvan vuoden tammi-lokakuussa henkilöstöpalveluiden kokonaisliikevaihdon arvo oli 1 151,3 miljoonaa euroa ja kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden oli 5,6 prosenttia.

Bolt.Works oli vuoden takaisessa TOP20-katsauksessa sijalla 10, kun nyt sijoitus listalla on kuudes. Herva arvioi, että yritys on pääosin saanut lisää liikevaihtoa alalle sen sijaan, että olisi syönyt muiden kakkua.
– Boltille on tullut sekä uusia asiakasyrityksiä että vanhojen asiakkaiden tarpeet ovat kasvaneet.

Boltin markkinointi on ollut näkyvää. Markkinointia tehtiin voimakkaasti jo ennen kuin varmuutta elpymisestä oli. Näkyvyyden lisäksi Herva arvelee, että kyseessä on käynnistynyt voimapyöräefekti – hyvä maine tyytyväisistä työntekijöistä ja hyvistä työtehtävistä houkuttelee uusia työntekijöitä.

TOP 20 -liikevaihtokatsaus 10/2021 (pdf) >>
​​​​​​​Aiemmin julkaistut liikevaihtokatsaukset >>

 

Lisätietoja:
HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara, puh. 040 562 6466, merru.tuliara@hpl.fi