Henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymät paranivat hiukan, mutta ovat edelleen heikot

Henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymät olivat marraskuussa yhä alavireiset, ja yritykset odottavat myynnin laskevan myös alkuvuodesta 2021.

Henkilöstöpalveluyritysten liiton HPL:n TOP 20 -liikevaihtotiedustelun mukaan henkilöstöpalveluyritysten suhdannenäkymät nousivat lokakuusta marraskuuhun viisi pykälää, mutta merkittävää muutosta parempaan ei vielä tapahtunut.

Suhdannenäkymien saldoluku oli marraskuussa -48, kun vastaava lukema oli lokakuussa -53. Koko palvelualan suhdannenäkymien saldoluku oli huomattavasti parempi eli -23.

Yritykset odottavat myynnin laskevan edelleen alkuvuodesta 2021. Myös henkilökunnan määrän odotetaan supistuvan yhä vuoden alussa.

Rakennus- ja logistiikka-alat pärjäävät hyvin korona-aikana

Henkilöstöpalveluiden kokonaisliikevaihto oli marraskuussa 110,5 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden 18,5 prosenttia.

Kokonaisliikevaihdon lasku hidastui hieman lokakuusta, jolloin liikevaihto laski noin 19,5 prosenttia.

SOL Henkilöstöpalvelut on vahva työllistäjä rakentamisen, teollisuuden ja logistiikan toimialoilla. Yrityksen toimitusjohtajan Juhana Olkkolan mukaan SOLin liikevaihto jatkoi kasvua vuonna 2020, mutta koronan vuoksi yritys ei yltänyt budjetoituihin liikevaihtotavoitteisiinsa.

– Teollisuuden näkymät vaihtelevat edelleen erittäin paljon alatoimialoittain ja maakunnittain. Vuonna 2020 palvelimme teollisuusyrityksiä, joiden asiakaskysyntä ja henkilöstötarpeet kasvoivat merkittävästi ja toisaalta taas yrityksiä, joille korona aiheutti täysin päinvastaisen tilanteen.

Rakennus- ja logistiikkatoimialat pärjäsivät hyvin loppuvuodesta. Olkkola kuitenkin arvioi, että alkanut vuosi tuo rakennuksille esimerkiksi jo teollisuudessa näkyvät suuret alueelliset vaihtelut.

– Asunto- ja toimitilojen uudistuotannossa on merkittäviä eroja maakuntien välillä. Uskon, että korjausrakentaminen kasvaa. Tällä hetkellä valtion päätöksillä on merkittävä vaikutus infrarakentamisen kysyntään, kuten myös yksittäisillä suurilla teollisuusinvestoinneilla.

– Kasvavalle logistiikka-alalle saimme uusia työntekijöitä toimialoilta, joilta on vapautunut henkilöstöä muun muassa koronapandemian vuoksi.

Henkilöstöpalveluyritykset voivat tukea noususuhdannetta

 Viime vuoden marraskuussa henkilöstöpalveluiden kokonaisliikevaihdosta lähes 85 prosenttia muodostui henkilöstövuokrauspalveluista. Henkilöstövuokrauspalveluiden kokonaisliikevaihto oli 93,5 miljoonaa euroa. Pudotusta edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna tapahtui lähes 20 prosenttia.

Olkkolan mukaan henkilöstöpalveluyritysten ja niiden asiakasyritysten suhdannenäkymiä heikentää tällä hetkellä koronarokotteiden saannin hitaus.

– Asiakasyritysten heikot suhdannenäkymät lisäävät myös muita riskitekijöitä ja jarruttavat esimerkiksi henkilöstöinvestointeja. Tämä korostaa entisestään henkilöstöpalveluyritysten tärkeää merkitystä kasvun ja noususuhdanteen tukemisessa ja nopeuttamisessa.

Henkilöstöpalvelualan kasvu korreloi usein bruttokansantuotteen kasvuun, ja tuoreimmat arviot ennustavat bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna noin kolme prosenttia. Siksi Olkkolakin on luottavainen jo lähitulevaisuuden suhteen.

– Uskon henkilöstöpalvelualan suhdannenäkymien merkittävään paranemiseen jo alkutalven aikana.

HPL TOP 20 -liikevaihtotiedustelu kartoittaa henkilöstöpalvelualan 20 suurimman yrityksen liikevaihtotietoja. Tiedustelu julkaistaan kuukausittain.

Tutustu TOP 20 -liikevaihtotiedusteluun (pdf) >>

Lisätietoja:

Merru Tuliara
Toimitusjohtaja, Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL
merru.tuliara@hpl.fi
p. 040 562 6466
@MerruTuliara