Pitkäjänteinen työ ja tasainen kasvu nosti perheyritys Nordic JobCentren TOP 20 -listalle.
Henkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihdon arvo oli huhtikuussa 131,6 miljoonaa euroa. Toimialan suhdannetilanne oli toukokuussa erittäin hyvä suhdannetilannetta kuvaavan saldoluvun arvon ollessa 47 (huhtikuussa 12). Toukokuun saldoluvun arvo oli toiseksi korkein koronapandemian alun jälkeen.
Myös näkymät muuttuivat positiivisiksi suhdanneodotuksia kuvaavan saldoluvun arvon ollessa 5 (huhtikuussa -34). Suhdanteiden ennakoidaan pysyvän kirkkaina koko kesän ajan. Myynnin ennakoidaan kasvavan tasaisen vahvasti kesäkuukausien läpi ja myös toimialan henkilöstön määrän odotetaan kasvavan voimakkaasti.
TOP 20 -listalle nousi tänä vuonna kaksi uutta yritystä. Nordic JobCentre on Pohjois-Suomessa toimiva, pitkään alalla ollut teollisuuteen ja rakennusalaan keskittyvä perheyritys. Toimitusjohtaja Jari Vihelä kertoo, että yritys on perustettu pian kolmekymmentä vuotta sitten ja henkilöstövuokrauspalveluita on tarjottu vuodesta 2007.
− NJC kasvaa hallitusti. Viimeisimmäksi laajensimme toimintaamme Raaheen ja Kemiin. Täällä pohjoisessa arvot merkkaavat sekä asiakkaille että työntekijöille. On ollut hieno huomata, että pitkäjänteinen työ ja asioiden tekeminen eettisesti oikein palkitaan. Meillä on todella hyvä asema ja maine.
Hyvä maine auttaa myös työvoiman saatavuuteen.
− Ammattilaiset valitsevat sellaisen henkilöstöpalveluyrityksen, jossa työtä riittää. Työntekijät saattavat myös käydä katsomassa eri henkilöstöpalveluyritysten palveluksessa selvittääkseen, mikä yritys sopii itselle parhaiten. Monet päätyvät NJC:lle. Meillä on suurkohteita, joissa riittää työtä vuosiksi eteenpäin. Olemme reiluja palkanmaksajia, teemme asiat oikein ja huolehdimme työvoimasta. Pisimmät työsuhteet ovat jo 19 vuoden mittaisia, yli viisi vuotta kestäneitä työsuhteita on paljon.
Eniten kysyntää on osaaville ammattilaisille, mutta rakennuksilla ja teollisuudessa on aina tarvetta myös aputyövoimalle.
− Kun palkataan osaavia asentajia, tarvitaan myös tulityövahteja, joilta ei vaadita aiempaa kokemusta. Joillekin yrityksille on myös kynnys palkata työvoimaa, joilla ei ole työkaluja valmiiksi. NJC:n työntekijät tulevat työmaalle meidän työkalujemme kanssa, jos tarve vaatii.
”Pohjoisen poikia” Vihelä kehuu estoitta.
− Meiltä aina välillä lähtee työnjohtajia Etelä-Suomen työmaille, mutta palatessaan he sanovat, että ikävä tuli pohjoisen tekijöiden työmoraalia ja lojaaliutta. Meillä täällä on säntillinen työkulttuuri – kun jotain sovitaan, niin sanaan voi luottaa.
Työvoima liikkuu yli maiden rajojen
Tehdasseisokeissa työmailla on tekijöitä ympäri maailmaa, sillä väkeä tarvitaan kerralla paljon. Kansainvälistä rekrytointia lähtömaassa kouluttamalla NJC käynnisti Venäjällä huonolla ajoituksella juuri ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
− Sieltä olisi ollut hyviä tekijöitä tulossa, mutta nyt tulo on sotatilanteen vuoksi jäissä. Myös Hanhikiven työmaalla tilanne on muuttunut.
Pohjois-Suomessa liikkuvuutta on Suomen rajojen yli myös toiseen suuntaan. Imua on Ruotsiin ja Norjaan.
− Perheelliset pysyvät Suomessa, mutta muita houkuttelee Ruotsin ja Norjan paremmat palkat, Vihelä toteaa.
Liikevaihtokatsaus huhtikuu 2022>>
Lisätietoja:
HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara, puh. 040 562 6466, merru.tuliara@hpl.fi